Mikä Escappella?
Escappella on monipuolista rytmimusiikkia esittävä lauluyhtye, jonka kotipaikka on Espoo. Porukassa on mukana naisia ja miehiä, ja ilmaisumme ja ohjelmistomme vuoksi olemme ennemmin lauluyhtye kuin perinteinen kuoro. Laulajia Escappellassa on tällä hetkellä noin 20.
Olemme saaneet kiitosta esiintymisen ilosta, hyvästä rytmiikasta, eläytymisestä ja osuvista biisivalinnoista. Ilmaisumme taipuu moniin rytmimusiikin tyylilajeihin soulista heavy-rockiin ja Euroviisuihin. Ohjelmiston teema vaihtelee konserttikausittain.
Haluamme kehittyä jatkuvasti esiintyvänä ryhmänä ja tehdä kevyttä ja laadukasta a cappella -musiikkia. Viihdekuoroliiton Kuorotellen-katselmuksessa keväällä 2019 saimme kultasertifikaatin ja pääpalkinnon.
Olemme päässeet esiintymään myös televisiossa pariin otteeseen ja teemme omien konserttikokonaisuuksien lisäksi yksityiskeikkoja isommalla tai pienemmällä kokoonpanolla.